Syvällistä pohdintaa

Tasan kaksi kuukautta on nyt vilahtanut silmien ohitse täällä Suomessa. Saksaan olin aluksi yhteyksissä enemmänkin, nyt yhteydenpito on tapahtunut lähinnä sähköpostin kautta. Lentoliput Frankfurtiin on varattu tammikuulle, jotta pääsen jälleen käymään Fuldassa muutamaksi päivää. Perheellä oli jo hetken aikaa uusi au pair, joka kuitenkin joutui vakuutusasioiden takia lähtemään. Kovan etsinnän jälkeen au pairin saaminen oli hieno juttu, vaikkakin ainakin Heike oli sitä mieltä, ettei ikinä totu uuteen tyttöön. Kun tyttö sitten joutui lähtemään, päätti perhe, ettei ala enää uuteen etsintään. Tällä hetkellä elämä taitaa heillä ollakin aika kiireistä, ja vähän käy kyllä sääliksi. Muitakin ongelmia heillä oli ollut, joten toivotaan, että asiat alkavat pikkuhiljaa menemään paremmin. Juuri lähetin pakettia Aaronille syntymäpäivälahjaksi, toivottavasti ehtii perille!

Piti nyt siis kirjoittaa vielä perusteellisemmin siitä, mihin kaikkeen siellä Saksassa tuli kiinnitettyä huomiota ja mikä oli erilaista kuin Suomessa. Varmaan ainakin niille, jotka vaihdossa ovat olleet tai muissa merkeissä täällä asustaneet, nämä jutut ovat varmaan ihan tuttuja. Toisaalta kirjoitan vain omien kokemuksien pohjalta, en tiedä voiko kaikkia näitä juttuja yleistää, mutta kuitenkin. Lähinnä oli tarkoitus valottaa asiaa niille, joilla ei saksalaisista tavoista tai käytänteistä ole haisuakaan. Aloitetaanpa tämä pitkä teksti saksalaisten Suomi-kuvasta:

Suomi Saksassa. Kun kysyin Heikelta, Reinhardilta ja Aaronilta, mitä Suomi tuo heille mieleen, vastaus oli suurin piirtein tällainen: Suomessa on kylmä ja pitkä talvi, jolloin ihmiset istuvat sisällä taloissaan ja tuijottavat valtavia taulutelkkareitaan. Kesällä on paljon hyttysiä ja Lapissa paistetaan paljon savukalaa. Tärkein asia oli kuitenkin se, että Suomessa on paljon järviä ja upea luonto, jossa saa liikkua vapaasti, toisin kuin Saksassa. Jokamiehen oikeutta ei ymmärtääkseni ole Saksassa ollenkaan.

Muuten Suomea ei paljoa Saksassa näkynyt. No tietysti Nokian kännyköitä oli varmaankin aina joka kolmannella ja radiosta kuuluu HIMiä, Nightwishia tai Sunrise Avenueta. Niin ja Aku Ankan tietokilpailussa kerran kysyttiin, mikä on Micky Maus suomeksi. Samoin kun oltiin huonekaluliike Höffnerillä Gründau-Lieblosissa, oli liikkeessä jokin pieni visailu menossa ja kysyttiin, mitä Finnland on suomen kielellä. Vähän teki mieli mennä vastaamaan kysymykseen ja kertomaan olevani suomalainen, mutta enhän minä kehdannut. Muuten Suomesta ei juuri tiedetty kuin sauna ja runsas viinanjuonti.

Ruokakulttuuri. Aluksi on kerrottava, että saksalaiset syövät kaksi lämmintä ateriaa päivässä, puolen päivän jälkeen ja sitten illalla 7-8 aikaan. Itse olin tottunut siihen, että ruoka syödään siinä 4-5 aikaan, joten pientä totuttelemista oli erityisesti tuohon iltasyömiseen. Piti aina vähän paastota päivän aikaan, kun tiesi, että illalla pitää kuitenkin vielä syödä lämmin ruoka. Mutta siis eniten huomiota ruokaan liittyen herätti monet tavat, jotka liittyivät elintarvikkeisiin. Saksassa ei juoda hanavettä, ainakaan mielellään, vaan juomavesi ja muutkin (virvoitus)juomat ostetaan pullotettuna kaupasta. Ja mikä aluksi herätti kummastusta, oli se, että juomat, myös maito, säilytetään HUONEENLÄMMÖSSÄ, myös avattuna! Itse tungin vesi- tai limsapulloja jääkaappiin, koska eiväthän ne lämpöisenä oikein maistu. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että saksalaisten mielestä kylmässä olleet juomat aiheuttavat ainakin lapsille vatsavaivoja. Kovasti varoiteltiin, jos juoma oli ollut kylmässä, että juo nyt varovasti sitten. Kummallista! Toisaalta se on tottumiskysymys. Hassua oli myös, että tee haudutettiin oikeassa lasisessa teekannussa, ja juotiin myös kylmänä juoman jäähdyttyä. Jännää. Suomalainen tee maistui hirveältä kylmänä, kun kokeilin.

Toinen asia, mikä eroaa suomalaisesta, on ruuan tuoreus. Kyllähän mekin aina välillä kaikkea kasviksia tuoreena ostetaan, mutta itse ainakin tulee valitettavan paljon käytettyä pakastekasviksia jne. Saksalaisissa kaupoissa on ehkä suuremmat hedelmä- ja vihannesosastot, mikä voi vaikuttaa asiaan, mutta jotenkin tuntui myös, että saksalaiset vierastavat pakastetuotteita, vaikkakin säilykkeet taas maistuvat heille hyvin. Heike kauhisteli kerran, kun kerroin, että suomalaiset ostavat jauhelihan ja broilerin yleensä valmiiksi pakattuna, broileri usein myös suikaloituna valmiiksi. Hän oli ihan järkyttynyt, että niissähän voi olla mitä tahansa tauteja sitten! Heillä kun ostetaan kaikki lihatiskiltä. Vähän oli eri käsitykset pakatusta lihasta :D Oman käsitykseni mukaan saksalaiset leipovat myös paljon (unelmoin vieläkin Aaronin mummon tekemästä luumupiirakasta nam!), mutta kaapista löytyi myös paljon valmiita kakku-, muffinsi- tai jälkiruoka-jauhepusseja helppoon ja nopeaan leivontaan. Tähän liittyykin hauska tarina, kun kerran sanoin, että voisin vaikka leipoa jotain aikani kuluksi. Perheen vanhemmat olivat ihan että joo totta kai, mutta seuraavalla kauppareissulla toivatkin minulle valmiin muffinsijauhepussin! Tarkoitin kyllä ihan alusta asti itse leipomista, mutta teinpä sitten suklaamuffinseja pussista…

Saksalaiset syövät paljon ulkona. Kyllä varmaan suomalaisetkin, mutta itselle se ei koskaan ole tullut mitenkään tavaksi (johtuu toisaalta varmaan rahan puutteesta). Saksalaisille syöminen on muutenkin sellainen tosi rauhallinen ja rentouttava tapahtuma, ja pöydän ääressä istutaan usein useampi tunti, myös kotona. Ruoka-aikaan piti oikein opetella syömään hitaasti, ettei aina ollut se ensimmäinen, jolla oli lautanen tyhjänä. Suomalaiset ovat ehkä siinä mielessä vähän kiireisempiä, että silloin kun syödään niin syödään ja sitten mennään taas tekemään muita hommia, ettei vaan aikaa mene hukkaan turhaan höpöttelyyn ja yhdessä istuskeluun. Tämäkin kumpuaa nyt omista kokemuksistani, joten en väitä, että jokainen suomalainen toimisi samoin, mutta pääasiassa ehkä kuitenkin. Kaiken kaikkiaan ruoka oli tosi hyvää, ja luulisin, että vähän halvempaa kuin Suomessa.

Koti. Saksassa on normaalia, että lähes jokaisella perheellä on siivooja, Putzfrau. Meillä esimerkiksi oli mukava Frau Müller, joka oli kuin perheenjäsen ja muutenkin perheen pitkäaikainen ystävä. Hän kävi minun aikanani kerran viikossa, aina perjantaisin, siivoamassa koko huushollin yläkerrasta alakerran toimistoon. Usein kävi niin, että unohduttiin välillä höpöttelemään puoleksi tunniksi jostain aiheesta. Kummaa oli, ettei hänellä edes ollut kiire jatkaa siivoamista, vaan juttutuokiot olivat aina paikallaan. Silvialla ei tosin ollut heti menoa seuraavaan paikkaan, vaan hän kävi siivoilemassa muualla pitkin viikkoa. Häntäkin tuli kyllä vähän ikävä, koska hänellä oli niin hauskoja tarinoita kerrottavanaan joka kerta, kun häntä näki. Viimeisen kerran kun häntä näin, sanoi hän, että tarvitsee minun lähdettyäni tupla-ajan käydessään siellä, koska tekemäni pyykinpesu ja silitys siirtyivät nyt taas hänelle. Toivottavasti näen häntäkin ensi kerralla, kun Fuldaan tupsahdan, ehkä autan vähän siivouksessa sitten!

Kodinhoidosta vielä yksi mainittava asia on vaatteiden silitys. Kerran viikossa minun tuli silittää kaikki viikon aikana pestyt vaatteet, lukuunottamatta sukkia ja alusvaatteita. En ikinä ole tajunnut tuota silityshommaa, mutta kesän aikana siihen totuttuani aloin kyllä huomaamaan, miten ryppyisiä vaatteita sitä välillä laittoikaan päälle, herranjestas! Nyt kotiin palattuani olen ihan pari kertaa silittänyt pari paitaa, mutta ei siitä nyt kuitenkaan tapaa tullut, vaikka niin vähän toivoinkin. Mutta osaan ainakin arvostaa sitä, että joku on vaivautunut silittämään vaatteensa, niin hankalaa kuin se joskus olikin!

Keittiössä ei muuten oikeastaan ollut tiskiharjoja, vaan pesusieni, jolla hangattiin astiat puhtaiksi (toki oli myös tiskikone). Kun ruokaa tehtiin teflonastioissa, saatettiin sekoittimena käyttää ihan metallista lusikkaa tms. Kauhistelin, että se pintahan menee pilalle, mutta en uskaltanut mennä sanomaan sitten mitään.

Lopuksi vielä ihmiset. Suomalaisiin verrattuna kaikki muut kansat ovat ainakin astetta enemmän iloisempia, kohteliaampia ja kiinnostuneempia kaikesta. Tämä pätee minun mielestäni myös saksalaisiin. Tuntemattomatkin tervehtivät kadulla, ja varsinkin koiria lenkkeilyttäessä tuli monesti vaihdettua useampikin sana kuin vain ”Hallo”. Saksassa on vahva teitittelykulttuuri, ja tuntuikin aina huvittavalta, kun vaikka koiranulkoiluttajat teitittelivät esimerkiksi esimerkiksi ”Gehen sie hier lang?” eli ”Menettekö tätä tietä?”. Minulla ainakin oli vähän vaikeuksia muistaa teititellä, monta henkilöä tuli sinuteltua ehkä vähän liian aikaisin. Sitä en koskaan oppinut!

Toinen asia, mikä ihmisistä jäi mieleen, on se, että saksalaiset ovat paljon kiinnostuneempia juuri sinusta. Jos ei koko ajan hymyile, tulee heti kysymys että onko kaikki ihan kunnossa. Samoin he kysyvät myös mielipidettä tosi usein, varsinkin ruokailtaessa. No maistuuko, onko hyvää, mitä mieltä olet nyt tästä ja tästä ja niin edelleen. Noin 99% ruuista on ainakin minusta ihan hyvältä maistunut, en toisaalta kyllä kehtaisikaan sanoa, että joku ei maistu lainkaan, koska se saatetaan ottaa vähän loukkauksena (ainakin jos kysyjä on itse kokannut).

Saksalaiset ovat myös todella vieraanvaraisia. Kaikki on valmista vieraita varten jo edellisenä päivänä, ja aina suunnitellaan kovasti tekemistä ja näytettävää vieraille. Esimerkkinä se, kun ohimennen mainitsin, että haluaisin joskus Alpeille tai edes johonkin vuoristoon – ja samana iltana taisi olla Allgäun loma varattuna. En tiedä, onko se yleistä suomalaisilla, mutta ainakin itsestä tuntui, että eihän minun takia nyt tarvitse sinne asti lähteä ja että olenko nyt vähän vaivaksi, kun piti mennä tuo mainitsemaan, mutta saksalaisille se on vain ilo päästä näyttämään paikkoja. Tuo lomailukin on vähän eri asia kuin Suomessa – kun loma alkaa, pakataan auto täyteen ja ajetaan vuokratulle talolle tai asunnolle kauas kotoa ja otetaan rennosti. Kun suomalaisilla alkaa loma, ollaan kotona ja rakennetaan ja touhutaan ja myllerretään puutarhassa tai kesämökillä ja vaikka mitä. Kyllähän suomalaisetkin liikkuvat käyvät kesän aikana vähän siellä ja täällä, mutta lähinnä pysytään kotosalla ja tehdään päivät pitkät kaikenlaisia pikku hommia. Pitääkö paikkansa, vai keksinkö ihan päästäni? No, näin ainakin meilläpäin!

Ehkä tässä nyt tuli pientä avautumista asioista. Varmaan tulee vielä jotain mieleen, ehkä palaan sitten myöhemmin vielä asiaan. Toistaiseksi tämä oli kuitenkin aika pitkälti tässä. Hauska lukea jälkeenpäin, mitä kaikkea sitä tulikaan hommailtua tuon mahtavan kesän aikana. Kiitän vielä niitä muutamaa kiinnostunutta lukijaa, jotka myös tätä viimeistä tekstiä odottelivat. :)

-Tiina

Viimeiset ajat

Ennen Suomi-kuulumisia palaan lauantain tunnelmiin. Aamulla kävin koirien kanssa vielä viimeisellä lenkillä meidän niityllä ja sitten oli aika hyvästellä nuo karvaiset kaverit ja jättää Fulda taakse. Kyllähän siinä hieman haikea olo tuli, kolme kuukautta tuli kuitenkin pidettyä tuota paikkaa kotina. Siinä autobahnille kurvattaessa ja Düsseldorfia kohti suunnattaessa katselin vielä toistaiseksi viimeisen kerran kaupungin tuntomerkkejä ja tuttuja paikkoja. Koska Kölnin suurille pelimessuille ei löytynyt enää lippuja lauantaille, vietimme päivän Düsseldorfissa Heiken vanhan ystävän opastamana, hirveässä helteessä jälleen. Kaupunki vaikutti tosi mukavalta, vaikkakin aikaa oli jälleen suht vähän. Ehdimme kuitenkin käydä kaupungissa pyörimässä ja kävellä vähän Rheinin rannalla. Huomasi, että oltiin vähän isommassa kaupungissa, kun ryhmä suomalaisia käveli meidän takana joen rannalla! :D Pois lähtiessä ajettiin vielä Heiken synnyinkodin ja koulun ohi ja Heike kertoikin hauskoja tarinoita lapsuudestaan Düsseldorfissa. Illalla majoituttiin hotelliin kentän lähettyville ja istuttiin hotellihuoneessa ja mietittiin mennyttä kesää. Kyllä se aika vaan meni niin äkkiä! Aamulla ajettiin yhdessä kentälle, hyvästeltiin toisemme ja minä nousin koneeseen varsin venäläisessä seurassa. Vähän masensi tuo lähtö, ja oli vaikeaa ymmärtää, että nyt ollaan oikeasti menossa kotiin. Suomessa vastassa oli kuitenkin poikaystäväni ja äiti ja iskä, joten tuli heti kotoinen olo. Illalla vielä skypetettiin Heiken, Reinhardin ja Aaronin kanssa, ja oli aivan kuin olisin ollut vielä siellä. Vaihdettiin kuulumiset ja höpöteltiin ihan niinkuin ennenkin. Kätevää!

Tässä vielä pari Düsseldorfin kuvaa.

Oon kyllä tosi tyytyväinen, että lähdin au pairiksi. Kuten olen saanut kuulla, kaikilla au paireilla tilanne ei ole sama. Minulle osui kuitenkin aivan mahtava perhe, joka oli samalla aaltopituudella ja jonka kanssa tulimme hyvin toimeen. Niitä on harvassa, ja olen kyllä onnekas, että tuo perhe piti minua perheenjäsenenä, eikä lastenhoitajana tai siivoojana, vaikka sekin kuului asiaan. Aiomme pitää tiiviisti yhteyttä jatkossa ja vierailla aina silloin tällöin toistemme luona, kun tilanne sallii. Voin suositella au pairin hommaa kaikille innokkaille, mutta toisaalta en voi taata yhtä hyvää perhettä. Tämä perhe etsii kylläkin kiireesti uutta au pairia, joten kiinnostus ei olisi pahitteeksi!

En nyt sanoisi, että tämä oli viimeinen teksti blogissani. Jotain lopullista pohdintaa tai mielipidettä saksalaisuudesta ja siihen liittyvistä asioista tekisi vielä mieli työstää, kai siitä olisi itsellekin jotain hyötyä. Eli jossain vaiheessa tulee ehkä vielä yksi teksti, ja tämäkin teksti saa kuvat havainnollistamiseksi, en vain osaa sanoa, milloin. Tässä kuitenkin vielä kiitos perheelle saksan kielellä, jos ja kun lukevat blogia:

Liebe Heike, Reinhard und Aaron, ich muss euch noch mal herzlich danken. Der Sommer bei euch war eine wunderschöne Zeit für mich - ich habe mich sehr wohl gefühlt. Ich bin glücklich, dass wir so gute Freunde geworden sind und freue mich schon auf unser Wiedersehen. Ihr seid wirklich tolle und liebe Menschen, und ich wünsche jedem von euch nur alles Gute im Leben. Bis zum nächsten Mal!

Paavo Pesusieni ja synttärit

Aaronin koulu järjestää aina lukuvuoden alkaessa uusille oppilaille pienen juhlan, jossa on esityksiä ja rehtorin puhetta ja niin edelleen. Joskus aiemmin mainitsinkin, että meidän pitäisi askarella Paavo Pesusieni –asu Aaronin esiintymiseen koulun juhlassa. Nyt siis viimeisen mahdollisen viikonlopun aikana (aikaahan meillä ei ollut kuin vaivaiset pari kuukautta, silti meni viime tippaan) pahvilaatikko koki muodonmuutoksen ja kostyyymi saatiin valmiiksi. Aaron esiintyi tiistaina sekä oman luokan merirosvo-esityksessä näytelmäkerhon esityksessä, jossa oppilaat esittivät tunnettuja julkkiksia, kuten Adelea, Justin Bieberiä tai Saksan Lenaa ja Julia. Mutta Paavo Pesusieni veti kyllä ylivoimaisesti pisimmän korren ja kaiken lisäksi Aaronin mahtava tanssi musiikin tahtiin oli ihan loistava, koko esitys oli juhlan hitti! Oltiin Heiken kanssa kattomassa, ja meinattiin kuolla jo siinä vaiheessa nauruun, kun meidän takana istuva mies alkoi nauramaan ihan kauheasti, kun pahvilaatikko-Paavo astui lavalle. Heikekin sanoi, ettei oo aikoihin nauranu niin makeasti :D Ainut, mikä jäi harmittamaan, oli tuo video kun ei ollut muistikortilla enää tilaa, ja siitä tuli noin lyhyt. Se musiikkikaan ei oikein kuulu, pelkkä taputus ja nauru :D

Spongebob Schwammkopf vauhdissa

 

Tänään torstaina vietettiin Heiken syntymäpäivää. Ruokaa oli kauheasti, vieraita sopivasti ja kaikki oli mukavaa ja meidän koristelun ansiosta varsin nättiä! Juhlapaikka rakennettiin autokatokseen, jossa on hyvin tilaa parille pöydälle ja penkeille, ja runsaahko buffetti koottiin sitten sisälle. Tapasin pari uutta tuttua ja juttelin aika paljon naapurin Hannahin (pikkutyttö, joka käy aina meillä ja kutsuu mua siskokseen) vanhempien kanssa. Aaroni vietti oikeastaan koko illan tietokoneen ääressä, mikä oli tietysti vähän sääli, mutta se on nyt siinä iässä, ettei kiinnosta oikein muu. Heikelle annoin tosiaan lahjaks yhden taulun, johon olin lainannut vähän Pip Studio –sisustusmerkin kuvioita, kun me molemmat aina ihaillaan niitä täällä kaupassa. Suomesta niitä ei taida saada muuta kuin jostain Stockmannilta, harmi. Mutta jos mun kotiin lähettämä paketti tulee ikinä (ehjänä) perille, niin sieltä saattaa jotain Pip’iä löytyä :) 

Amy ja Hannah ottaa aurinkoa pihassa

Autokatoksen etkot

Lahjapöytä

Hannah

♥

Autokatoksen jatkot

Huomenna siis vika päivä täällä. Lauantai-aamuna jätetään koirat hoitotädin hoiviin tänne kotiin ja kurvataan Kölniin Gamescom-pelimessuille, jonne Aaron on kovasti jo odottanut pääsevänsä. Lauantai-iltana osoitetaan nokka kohti Düsseldorfia ja hotellia ja sunnuntaina onkin sitten aikainen herätys aamulennolle. En vieläkään oo oikein tajunnu, että kohta taas vaihtuu maisemat ja kaikki. Kyllä tässä leikillään jo puhuttiinkin, että hukataan mun lentolippu, nukutaan sunnuntaina pitkään ja mennään kaikessa rauhassa hotellin aamupalalle :D Kun se oliskin niin helppoa. Mutta kotiin oon kyllä ihan tosissani tulossa. Toivon ainakin, että siellä joku jo minua kaipais…

Seinämaalausprojektin tulos

Tässä nyt siis kuvia tuosta seinämaalauksesta ja sen tekemisestä. Vähän vielä viimeistelyjä kaipaa, mutta pääpiirteittäin kuva on nyt oikeastaan valmis. Vielä pari ihan tavallista maalausta on tulossa, annan varmaankin Heikelle syntymäpäivälahjaksi, kun se esitti jo aihetoiveetkin. 

Nyt siis viimeinen viikko menossa täällä ja on kyllä vähän ristiriitaiset tunteet poislähdön suhteen, kun täällä on kuitenkin ollut tosi mukava olla. Kotiinhan on aina mukavaa tulla, ja odotankin kyllä kotiinpääsyä, mutta se tarkoittaa taas sitä, että kohta pitää taas jatkaa opiskelua ja niin edelleen. Onneksi on pari viikkoa aikaa hengähtää ennen yliopistoon palaamista, kestää kuitenkin aina aikansa ennen kuin saa taas vanhoista rutiineista kiinni.

Tarkoitus on vielä tällä viikolla kirjoittaa asioista, mitkä täällä Saksassa on pistänyt erityisesti silmään tai mitä eroja joissakin tavoissa on Suomeen verrattuna. Jospa sitä vielä saisi aikaiseksi kirjoittaa, vaikka tuntuukin, ettei enää näin loppuvaiheessa haluaisi istua töröttää tietokoneen ääressä, vaan nauttia viimeisistä päivistä täällä. Katsotaan, miten tässä kerkeää…

Lähtökohta, osa jo teipattu

Luna ja naapurin Hannah olivat maalausvalvojaisissa mukana :)

Valmis kuva tuikkukuppeineen

En tiedä tuon ylemmän taulun kohtaloa, että jääkö tuonne vai ei, mutta tällä hetkellä on vielä paikoillaan.

Kiire kiire kiire!

Ensi viikolla jo pitäisi lähteä kotiin, mitä ihmettä? Reilu viikko enää jäljellä ja kaikkea haluaisi vielä nähdä ja tehdä. Loppua kohti mentäessa on mun maalausvimma taas kiihtynyt, yläkerran makuuhuoneessa on tulossa seinämaalaus, vieressä odottaa kaksi maalauspohjaa ja yksi kalenteri-maalauslehtiö, ja sain just valmiiksi muotokuvan Aaronista, jonka aion antaa tämän mummolle, ennen kuin lähden. Samalla suunnittelen tässä vielä jotain läksiäislahjaa koko perheelle, mutta siitä ei vielä sen enempää, ei tule olemaan varmaan mikään valtava juttu. Tällä viikolla käytiin DSBO-askartelukaupassa ja Buhl-huonekaluliikkeessä, jossa oli niin mahtavat sisustusesineosastot, että silmissä vilisi. Yksi hieno buddha-patsas tuli mukaan. Täällä talossa niitä on niin paljon, että pienen tauon jälkeen oon taas innostunu kaikesta itämaisesta hömppätavarasta. Täällä saa sitäpaitsi suht halvalla kaikkia kivoja sisustusjuttuja. Harkitsen jo vakavasti paketin lähettämistä kotiin, vaikkakin se kaiken kaikkiaan 45 kg:n matkatavarajoitus pitäisi kyllä riittää mun kaikille kamppeille... Vielä en kuitenkaan ole pakkailemassa. Täytyy ensi viikolla punnita ja kattoa, tarviiko postisetää kuormittaa vai ei. Tällaista tänään!

Suomineidot kylässä

Viikonloppuna hauskuutta riitti, sillä lauantaina mulle tuli vieraaksi kaverini Marketta ja Anna aus Finnland. Tytöt olivat olleet reissussa jo viikon alusta lähtien ja tulivat sitten vielä Fuldaan minua morjestamaan ennen kotiinlähtöä. Iltapäivällä tyttöjen junan saavuttua kierreltiin vähän kaupungissa ”nähtävyyksien” katselun merkeissä. Vähän tuli jälleen turistiolo, kun Stadtschlossin näkötornissa pyydettiin erästä miestä ottamaan meistä kuvaa ja se alkoi heti puhua englantia. Eihän me saksaa oltais ymmärrettykään… Myllättiin myös pari kauppaa laukkuja etsiessä ja hankittiin hyviä saksalaisia tököttejä. Reinhard haki meidät illemmalla kotiin ja Anna ja Marke tekivät tuttavuutta perheen ja koirien kanssa. Oli kyllä aika hurja vastaanotto koirilta, hyppimistä ja haukkumista riitti hetkeksi aikaa. Onneksi Amy ja Luna sitten rauhoittu, eikä tytöille toivottavasti jäänyt kovin syviä traumoja tästä kohtaamisesta. Marke ja Anna pääsivät myös todistamaan, kuinka paljon intoa Amylla on lenkille lähdettäessä. Marke tarjoutui jopa työntöapuun, kuten kuvista näkyy. Se apu tulis useamminkin kyllä tarpeeseen! Illalla syötiin täällä meillä ja istuttiin kattoterassilla kynttilänvalossa. Aaron innostui laulamaan lauluja Rhöniltä ja mekin sitten yleisön pyynnöstä luikautettiin Maamme-laulu. Kovasti nauratti sekin toimitus :D 

Tyttäret :)

Näköalatornin suomalaiset

Työntöapua tarvittiin...

...Ja jotain kipinää se Amy siitä saikin sitten irti!

Sunnuntaina käytiin koirien kanssa lenkillä aamupäivästä, herkkupalojen ja tehokkaaksi huomatun työntöavun saattelemina. Ihmeteltiin korkeaa maissipeltoa, jonka olen täällä oloaikanani nähnyt kasvavan ihan pienestä yli kaksimetriseksi metsäksi. Takaisin tullessa Aaron oli lähtenyt Justinille käymään, ja me muut viisi suunnattiin autolla koirien kera Milseburgin lähelle, Enzianhütten liepeille. Noustiin siis niityn poikki mäkeä ylös metsän läpi Enzianhüttelle, jossa juotiin ja syötiin vähän jotain pientä. Samalla höpöteltiiin Suomen ja Saksan eroista yhdessä Heiken ja Reinhardin kanssa ja me suomalaiset suunniteltiin saksalaista iltaa syksylle. Matkalla takaisin autolle vastaan tuli sammakoita ja heinäsirkkoja ja minähän juoksin jo kaukana edellä ne nähtyäni :D Kuvien perusteella alas mennessä oli muutenkin vähän vauhtia…

Maisemata

Enzianhütten Biergartenissa

Amy

♥

Vauhti on hurjaa ja alamäki jyrkkä.

 

Takaisin talolla kahviteltiin ja syötiin mummon unikonsiemenkakkua. Oikeastaan meidän piti käydä kaupungissa kahvittelemassa ennen lähtöä, mutta aikaa oli sitten niin vähän, että mentiin suoraan asemalle, että Anna ja Marketta ehtisivät junaan. Vatsalihakset on ainakin kipeinä viikonlopun jäljiltä – tuli kai naurettua vähän? Täytyy vielä kiittää tyttöjä, että tulivat moikkaamaan, kiitos viikonlopun piristyksestä! Oli mukava nähdä! :)

Sinne voisin lähteä heti takaisin

Täällä taas! Eilen tultiin takaisin Allgäusta ja oon kyllä niin kiitollinen, että pääsin käymään siellä. Ne maisemat!! Vaikka oltiinkin vasta ”esi”-Alpeilla niin olin kyllä ihan sanaton, aivan mahtava luonto oli jo niissä korkeuksissa (lähimmät vuoret oli n. 2000mpy). Perjantai-aamuna siis ajettiin paikan päälle, ensin Füsseniin ja Forggensee-järven rannalle. Hellettä oli taas jotain +30, joten etsittiin rauhallinen paikka ja hypättiin järveen. Heinäkuun lopussa onkin jo korkea aika heittää talviturkki :D Aaronkin ui ensimmäistä kertaa elämässään järvessä. Olin vähän ihmeissäni, mutta ei niitä järviä vaan Fuldan tienoilla ole. Uinnin jälkeen Aaronin ja Reinhardin kokeillessa veneilyä istuttiin Heiken kanssa varjoon lukemaan kirjoja. Iltapäivästä ajettiin vuokraamallemme asunnolle Pfronteniin, n. 8000 asukkaan pikkukylään vuorten juurelle. Lehmien kellot kilkatti niityllä, linnut lauloi ja aurinko paistoi – aivan upea päivä ja paikka.

Forggensee

Tää on tätä normaalia maalaiselämää

Amy teki olonsa mukavaksi pöydän alla muiden ruokaillessa yläpuolella

??

Lauantaina oli vähän viileämpi sää ja muutenkin otettiin vähän rennommin, kierreltiin Pfrontenin pikkukauppoja ja ihailtiin maisemia. Sunnuntaina tehtiin pieni vaellus yhdelle linnanrauniolle, jonne oli aika jyrkkä nousu, mutta joka kaukaa näytti vain pieneltä mäennyppylältä. Hiki tuli ja oltiin kaikki ihan poikki, poikettiin kahvilassa juomassa jotain ja sitten pienet torkut. Illalla mentiin taas syömään yhteen ravintolaan, jossa oli tarjolla oikein perinteisiä Baijerilaisia ruokia. Kokeilin suht perinteisiä possunpaistia ja Spätzleä (lyhyesti sanottuna saksalaista makaronia :D) lämpimän punakaalisalaatin kanssa. En ehkä muuten ois sitä valinnut, mutta kun Baijerissa oltiin niin piti kokeilla jotain perinteikästä, ja yllättävän hyvää oli!

Ystäväni Heluna

Mitkä maisemat!!

Pfrontenin kylä

Maanantai oli kaikkien mielestä paras päivä, vaikkakin meidän viimeinen kokonainen päivä Allgäussa. Aamusta otettiin suunnaksi jälleen Füssen, koska haluttiin nähdä Neuschwansteinin linna. Jo siinä autojonossa odottelu ja ne tuhannet pienet japanilaiset, jotka piipittäen jonottivat lippuja linnaan, olivat kuitenkin vähän liikaa. Ja kaiken kukkuraksi linnan ulkosivua korjataan tänä kesänä, ja koko linna oli lähes tunnistamaton kaikkien niiden rakennustelineiden alla. Vaikka olin kauan halunnut nähdä kyseisen linnan, niin jo se, että se on tuollainen turistirysä, laski pisteitä aika roimasti, eikä ketään meistä enää huvittanut kiivetä ylös linnaan. Onneksi vieressä olevaan Hohenschwangaun linnaan ei ollut niin suurta ruuhkaa, ja mentiinkin sitten sinne. Mikä huvittavinta, tavattiin Heiken veli Dieter ja hänen vaimonsa Claudia ylhäällä linnan luona! Sisarukset eivät olleet nähneet varmaan puoleen vuoteen, joten jälleennäkeminen oli iloinen. Sovittiin heti, että nähdään myöhemmin kaupungissa ja mennään kahville. Ensin Dieter ja Claudia lähtivät kuitenkin opastetulle kierrokselle Hohenschwangaun linnaan ja me menimme alas Alpsee-järvelle. Aaron ja Reinhard vuokrasivat polkuveneen ja me Heiken ja koirien kanssa kiersimme rantaa pitkin kulkevaa polkua. Alpsee oli kyllä kanssa aivan upea paikka, vesi näytti kaukaa turkoosilta ja oli läheltä ihan kirkasta. Mietittiin siinä sitten, että on aika sääli, että hirveät ihmismassat ryntää vain hulluna noihin turistikohteisiin, eivätkä huomaa ympäröivää luontoa ollenkaan. Kauheata rahastusta sitä paitsi nuo linnat, en tiedä paljonko pääsyliput maksaa, mutta jo parkkipaikka oli heti sen 5 euroa. Että jos ja kun takaisin tuonne menen, niin tiedän kyllä ainakin mihin ei välttämättä kannata lähteä jonottelemaan.

Neuschwansteinin rakennustyömaa ei houkutellut muita kuin japanilaisia

Hohenschwangaun suihkulähdemies

Vasemmalla Hohenschwangaun linna, oikealla ylhäällä Neuschwanstein

Alpsee

Iltapäivällä, kun Heiken kanssa oltiin ensin vähän kierretty Füssenin pikku putiikkeja ja Reinhard ja Aaron kävivät asunnolla, tavattiin Dieter ja Claudia kahvilassa. Aaron jatkoi jälleen Hohenfeldessä keksimäänsä vaihtokauppaa, ja Heikekin harjoitti tietynlaista vaihtokauppaa: Heike tilasi ensin jäätelökaakaon (miten ihmeessä suomennetaan Eisschokolade, jäätelökaakao, jääkaakao??). Tarjoilija toi kaikille muille juomat, mutta unohti Heiken tilauksen. Kun Heike lopulta sai tilaamansa, oli se jäätelökahvi. No, eikun tarjoilija tuomaan uutta. Nyt oli oikea juoma pöydässä, mutta yhtäkkiä lusikalla juomaa sekoittaessaan lasista löytyi jokin pitkä valkoinen kappale. Saatiin kaikki ihan hirveät naurukohtaukset, ja tarjoilija toi vähän nolona jälleen uuden juoman. Onneksi hän osasi kertoa, että tuo tuntematon objekti oli maitopakkauksesta peräisin ja oli vahingossa ilmeisesti joutunut juomaan. Mies pyyteli toki anteeksi, mutta me sanottiin, että saatinpahan kunnon naurut. Tämä hauskalla aksentilla puhuva tarjoilija sai viihdytyksestä ainakin hyvät juomarahat, eli ei toivottavasti jäänyt paha mieli :D Illalla käytiin vielä syömässä ulkona ja kierrettiin pieni reitti vuoren kupeessa.

Füssen

Heiken kahvitauolla tapahtui monenlaista...

 

Tiistai alkoi aurinkoisissa merkeissä. Noustiin jo aikaisin, koska asunto piti luovuttaa 10 mennessä, ja lähdettiin vielä käymään Füssenissä, koska löydettiin eilen ihan mahtava pikkukauppa, jota ei ehditty kunnolla koluta läpi. Parkkipaikalla Lunaa alkoi oksettamaan autossa ja minä yritin hirveässä paniikissa vetää muovipussia sen päähän, ettei menisi pitkiinsä. Siinä kaikkien rynnätessä ulos autosta vahinko ehti jo sattua, onneksi yrjö oli aika kiinteä eikä paikat sotkeentunu kovin. Mutta kyllä taas naurettiin, kun kaikki vaan kirkui Luna Luna Luna! Wohin wohin wohin??!! 

Kotimatkalla juututtiin autobahnilla jokskuks aikaa ruuhkaan, mutta muuten neljän tunnin matka sujui ihan hyvin radiota ja äänikirjaa kuunnellen. Perillä Heiken äiti kutsui meidät vielä syömään, katsottiin matkan kuvia ja kävin lenkillä. Ja hyvin nukutti.